Juho Manninen

Itseoppinut koruseppä Juho Manninen taiteilee TuoniCoru-tuotemerkillään vahvasti muinaisuskoon, Kalevalaan, viikinkien ja kelttien mytologiaan sekä Pohjolan luontoon pohjautuvaa korumallistoa. Ensimmäiset sormukset syntyivät keittiön pöydän ääressä, omenapuu materiaalina.

– “Koulutukseltani olen medianomi ja tein äänitarkkailijan töitä kuutisen vuotta pääkaupunkiseudulla. Jossain vaiheessa aloin pohtia omia arvoja ja stressiä purkaakseni aloin tekemään käsin sormuksia. Jonkinlainen kaiho oli myös puhtaan luonnon ääreen – sitä täällä Tikkakoskella riittää.”

– “Hienointa työssä on vihki- ja kihlasormusten tekeminen; ne merkitsevät asiakkaalle aina äärettömän paljon. Ne ovat henkilölle sen hetken maailman tärkein koru, jota kantaa koko ajan mukanaan.”

Mieleenpainuneita sormus- ja korutöitä Juholla on määrällisesti todella paljon, koska yleensä asiakkailla on materiaali- ja mallitoiveille jonkinlainen tarina ja juuri ne tarinat Juhoa inspiroivatkin.

– “Jokainen koru on suunniteltu ja toteutettu käyttäjälleen uniikkina, vaikka ne olisivatkin vakiomallistosta. Uniikkeja ne ovat siksi, koska luonnonmateriaaleissa on aina vaihtelua ja kädenjäljen on tarkoituskin näkyä. Koska en ole käynyt alan kouluja, se vapauttaa minut ideoimaan, kuuntelemaan tarkalla korvalla toiveita ja tulkitsemaan niitä.”

– “Kaulakorut, joiden kohdalla tulee joka kerta pysähdyttyä kunnioituksesta, ovat lemmikkien tuhkasta tekemäni riipukset. Lemmikin tuhkaa tulee koruun pinnoitteen alle. Lemmikki kulkee vuosia elämässä rinnalla, mutta myös poismenon jälkeen hän on kirjaimellisesti rinnalla.”

 

Juho Manninen

  • Kotoisin Hämeenlinnasta
  • Itseoppinut koruseppä
  • Seuraa Facebookissa ja Instagramissa: TuoniCoru
  • Fanitus: Counter Strike: Global Offensive, salibandy, kalastus, radio